Kyykytä kuningasta

2 syys

Maamme iskelmämusiikissa eletään melkoista murroskautta. Kun enää ei tavallisia tanssikeikkoja riitä kaikille artisteille, pitää hakea jotakin muuta. Ja niin parhaillaan tehdäänkin.

Ilmiö ei koske vain esiintyviä artisteja, vaan koko musiikkibisnestä. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa silloin, kun perinteiset levy-yhtiöt astuivat ohjelmatoimistojen rooteleille. Yrityskauppoja syntyi ja sekä levy-yhtiöissä että ohjelmatoimistoissa työskenteleville ihmisille järjesteltiin erilaisia sopeutustoimia. Valtakunnallisesti näistä toimista hyvä esimerkki on tapaus Ilkka Ile Vainio. Levytuottajana ja musiikkimogulina tunnetuksi tullut jokapaikanhäärääjä irrottautui yrityskauppaan ohjautuneesta AXR Musicista firman siirryttyä helmikuussa Warnerin talliin. Mutta mitä tekikään Ile? Hän ei jäänyt veteranona verannalle, vaan lähti kiertämään kirkkoja artistiystäviensä ja K-ketjun kanssa teemalla Ystävän risti. Lisää esiintymisiä miehelle lienee luvassa, sillä isänsä jälkiä kulkeva viihdyttäjä on juuri julkaisssut itse säveltämänsä ja sanoittamansa uuden sinkun Paperihattu. Veikkaan, että konserttikiertueita pukkaa pian.

Seinäjoen tangomarkkinat on kolmen vuosikymmenen aikana tuottanut maahan niin paljon uusia artisteja, että erityisesti kuninkaalallisia nähdään ja kuullaan monilla muillakin estradeilla kuin tanssilavoilla. Kesäteatterit, ja myös talvikauden isot laitosteatterit, ovat tulleet tutuiksi niin Marita Taavitsaiselle, Saija Tuupaselle, Marko Maunukselalle, Arja Korisevalle, Tommi Soidinmäelle kuin Johanna Pakoselle, joka näinä aikoina on naispääosassa Vexi Salmen elämänkertaa kuvaavassa musikaalissa Villit vuodet Raumalla. Kimppa-show -esityksiä rakennellaan jo tämän syksyn esitykseen yhdelle jos toiselle.

Erilaiset juontotehtävät ovat puolestaan tuttuja niin Marko Maunukselalle, Heidi Kyrölle kuin tangoisäntänä viime vuosina liikkuneelle Jukka Hallikaisellekin. Miehikkälän herrasmies Hallikainen on näinä päivinä myös aloittamassa syyskuun ajan kestävän karaokesarjansa Turun Venus Barissa. Sen nimenä on otsikon mukaisesti Kyykytä kuningasta. Siinä on tarkoituksena laulaa äijä lavalta. Saas nähdä! Nähtäväksi jää myös, kohtaavatko Turussa samalla estradilla nyt (tai joskus sitten) kaksi kovaa jiihallikaista, nimittäin Jukka ja Joel.