Tango on tunnetta täys

19 heinä

Seinäjoen tangomarkkinoiden 30. juhlavuoden päätapahtuma uusien kuninkaallisten valintoineen osoitti, että tangolla on vahva jalansija. Erityisesti uudelle kuninkaalle tilaa antava edellinen tangon hyvänmielen lähettiläs Kyösti Mäkimattila palautti suomalaisten rakastamiin iskusäveliin viiden vuosikymmenen takaiset tunnelmat ja tunteet.

Tangomarkkinoilla vierailee kelistä huolimatta vuosittain 100 000 kävijää. Työtä ja talkoita, niitä pohjalaisia kökkäpäiviä ja -öitä, kuitenkin tarvitaan yhä enemmän. Vähiin jäivät esimerkiksi tangotoimistossa työskentelevien yöunet. Ohjelmapoliittisesti tärkeää on, miten järjestellään torstain ja lauantain finaalien välissä olevan perjantai-illan konserttiohjelma. Viime vuonna Areenan veti täyteen teema Tango Suomessa 100 vuotta. Tänä vuonna oli kaikille kruunupäille annettu mahdollisuus tulla mukaan massiiviseen juhlakonserttiin. Mutta mitä keksitään ensi vuonna?

No, ensi vuoden keväällä tulee kuluneeksi sata vuotta kuninkaiden kuninkaan Olavi Virran syntymästä. Vaikka tangomarkkinoille ehdittäessä aiheesta onkin kaikki mahdollinen jo otettu irti, riittänee eväitä tangon satumaahan saakka. Konsertti-illan lisäksi koko ensi vuoden tangomarkkinoita voisi Olavi Virta -teema sävyttää mainiosti, onhan Seinäjoella varastoituna edustava määrä Olavi Virtaan ja hänen kulta-aikaansa liittyvää näyttelymateriaalia. Aikaisemmin esillä olleet soittimet, asut ja muu rekvisiitta on tällä hetkellä varastoituna. Ihan turvallisesti, eikä missään vesiputkien alla, kuten iltapäivälehtien lööpit ovat kirkuneet.

Tänä vuonna Seinäjoella kruunattiin kaksi hienoa uutta kuninkaallista. Kun edellisvuoden kuningas Kyösti Mäkimattila tuli erityisesti tunteella tangoa rakastavan kansan iholle, tekee saman toisella tavalla uusi kuningas Teemu Roivainen. Hänen valttikorttinsa on vahva musiikillinen tietotaito sekä todella komea lauluääni. Kun viime vuoden vaalea kuningatar Heidi Pakarinen oli Rakkaus -teemallaan sydämellinen ja hyvää mieltä tuova tangon lähettiläs, on uusi tumma kuningatar Heidi Tyyster persoonallisella tavalla hänen hyvä vastaparinsa. Näyttäviä tatuointeja kantava sitkeä sissi on hyvä laulaja ja jaksaa hymyillen jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä fanien ja muiden hyvästä musiikista pitävien ihmisten kanssa.

Kun myös Yle on ottanut tangotunteesta kaiken mahdollisen irti, voi tangolle veikata hyvää huomista. Tango on tunnetta täys!

JUKKA SAARINEN